Pirjalle ja Mikolle OP Kevytyrittäjä tuo lisäarvoa ja helppoutta yrittämiseen

Julkaistu: 31.08.2022

Pitkän linjan yrittäjä Pirja Arponen vaihtoi OP Kevytyrittäjään: ”Helpottaa työtäni paljon”

Esiintyvä taiteilija Pirja Arponen käyttää OP Kevytyrittäjää paitsi kirjanpitoon ja laskutukseen, myös työkeikkojen hinnan arviointiin.

Yrittäjänä jo 2000-luvun alussa aloittanut imatralainen Pirja Arponen tekee monipuolisesti laulajan, juontajan, näyttelijän, muusikon sekä äänimaljaesiintyjän töitä. Aiemmin myös parturi-kampaajana vuokratuoliperiaatteella työskennellyt Arponen piti pitkään kirjanpidostaan huolta itse tai ulkoisen kirjanpitäjän avulla, kunnes törmäsi OP Kevytyrittäjä -palveluun vuonna 2019.

Tuolloin Arponen oli käynnistelemässä yrittämistä parin vuoden mittaisen tauon jälkeen, ja hän etsi yksinkertaisempaa sekä tehokkaampaa vaihtoehtoa kirjanpidolle ja laskutukselle.

– Halusin löytää selkeämmän ja mukavamman laskutustavan, ja OP Kevytyrittäjä nousi vaihtoehdoista selkeästi esille, hän kertoo.

Palveluun rekisteröityminen kävi Arposen mukaan nopeasti sekä ilman pitkäkestoista hakemusviidakkoa. Hän sai viipymättä käyttöönsä vanhan Y-tunnuksensa, joka oli ollut muutaman vuoden ajan tauolla.

– Oli todella kiva, ettei minun tarvinnut odottaa pitkään toiminnan käynnistymistä. Pääsin laskuttamaan asiakkaita OP Kevytyrittäjän kautta erittäin nopeasti, hän kiittelee.

Palkkiolaskuri selkeyttää

Vaihtelevia sekä erilaisia esiintyvän taiteilijan töitä tekevä Arponen arvostaa erityisesti palvelun palkkiolaskuri-toimintoa. Sen avulla palvelun rekisteröitynyt yrittäjä voi selvittää kätevästi sen, kuinka paljon kulloinkin laskutettavasta summasta jää käteen verojen ja muiden menojen jälkeen.

– Palkkiolaskurin avulla räätälöin jokaisen työkeikan hinnan. Se helpottaa ja nopeuttaa työtäni paljon, sillä sen avulla määrittelen, paljonko kustakin keikasta laskutan, hän sanoo.

Itse laskutusta Arponen kuvailee monipuoliseksi, sillä laskun voi lähettää asiakkaalle tämän toiveiden mukaisesti joko verkkolaskuna, sähköpostilaskuna tai perinteisenä paperilaskuna.

Ratkaisevan hyväksi asiaksi hän nostaa työhön liittyvien menojen kirjaamisen. Palvelusta saatavan Y-tunnuksen vuoksi menot voi vähentää vuosittain verotuksessa.

– Minulla on useita työhön liittyviä ostoja, kuten soittimia tai kurssitusta. Niiden vähentäminen palvelun avulla käy erittäin kätevästi, hän toteaa.

Kaiken kaikkiaan Arponen suosittelee OP Kevytyrittäjää kaikille helpommasta sekä selkeämmästä laskuttamisesta sekä kirjanpidosta kiinnostuneille yrittäjille.

– Palvelu on kätevä, vaivaton sekä sopiva juuri pienyrittäjälle, hän päättää.

Tuore yrittäjä Mikko Salminen: ”OP Kevytyrittäjä tuo lisäarvoa brändilleni”

Tänä vuonna täysipäiväiseksi yrittäjäksi vaihtanut Mikko Salminen kiittelee OP Kevytyrittäjän helppoutta sekä ammattitaitoista asiakaspalvelua.

Digitaalisen markkinoinnin ratkaisuja Design Horizons -yrityksessään tarjoava lappeenrantalainen Mikko Salminen rekisteröityi OP Kevytyrittäjä -palveluun vuonna 2019. Tuolloin hän vasta aloitteli liiketoimintaansa, jota hän teki säännöllisen epäsäännöllisesti liiketalouden opintojensa ohella.

– Halusin kevytyrittäjyyttä alusta lähtien, sillä tiesin tekeväni projekteja vain osa-aikaisesti. Koin OP Kevytyrittäjän yksinkertaiseksi vaihtoehdoksi pienen yritystoiminnan aloitukseen, hän sanoo.

Liiketoiminta otti tuulta alleen, ja Salminen ryhtyi kuluvan vuoden maaliskuussa täysipäiväiseksi yrittäjäksi. Hänen asiakkaitaan ovat pääosin alle 10 henkeä työllistävät pienet ja keskisuuret yritykset sekä mikroyritykset.

Y-tunnuksella arvoa brändille

Vaikka Salminen onkin koulutuksensa puolesta liiketalouden osaaja, hän kertoo tarvitsevansa toisinaan apua sekä neuvoja veroviidakossa luovimiseen. Apua on tarjolla OP Kevytyrittäjän chat-asiakaspalvelussa, jota hän kuvailee yhdeksi palvelun vahvuuksista sekä korvaamattomaksi avuksi erityisesti aloitteleville yrittäjille.

Veroasioissa myös minulla saattaa mennä sormi suuhun. OP:n asiakaspavelusta saan vastauksen kysymyksiini parhaimmillaan minuuteissa, hän kertoo.

Erityisen hyvänä Salminen pitää Y-tunnusta, jonka jokainen yrittäjä saa nopeasti palveluun rekisteröityessään. Y-tunnuksen vuoksi Salminen pystyy vähentämään yrityksensä pienhankinnat, esimerkiksi tietokoneiden näppäimistöt tai toimistotarvikkeet, yrityksensä verotuksessa.

Salminen kokee Y-tunnuksen arvokkaana asiana yrityksen brändin rakentamisessa sekä vahvistamisessa.

– Y-tunnus antaa yrittäjästä tietyllä tapaa ammattimaisemman kuvan, sillä minun ei tarvitse toimia ainoastaan freelancer-yrittäjänä. Olen huomannut, että ammattimaisuuden tuominen esille on todella tärkeää, hän sanoo.

Kirjanpito yhdessä paikassa

Salminen kiittelee OP Kevytyrittäjä -palvelun helppoutta aina itse palvelun käytöstä kirjanpitoon saakka. Tiedot ja numerot säilyvät yhdessä paikassa, eikä esimerkiksi kirjanpitäjän kanssa tarvitse käydä ylimääräistä sähköpostirumbaa.

– Digitaalisen markkinoinnin ratkaisujen tekijänä arvostan sivuston ja palvelun helppokäyttöisyyttä. Kirjanpidosta pidetään erittäin hyvin huolta, ja laskut saa hyvin järjestykseen. Halutessani saan kaikki tarvitsemani luvut ladattua palvelusta nopeasti, hän sanoo.

Salminen suosittelee lämpimästi OP Kevytyrittäjä -palvelua yrittäjyyttään aloitteleville, mutta myös esimerkiksi kirjanpitoaan yksinkertaistamaan toivoville kokeneille yrittäjille.

– OP Kevytyrittäjä on turvallinen ja helppo palvelu, ja yrittämisen voi aloittaa aivan pienestä. Kiinteät kulut pysyvät pieninä, firma pyörii, ja voi keskittyä itse yrittämiseen, hän rohkaisee.

Faktaboksi: OP Kevytyrittäjä

  • Sopii uusille ja olemassa oleville toiminimiyrittäjille pankkiasiakkuudesta riippumatta.
  • Palvelu hakee uudelle yrittäjälle Y-tunnuksen välittömästi muutamassa minuutissa. Y-tunnus haetaan verohallinnon rekistereihin.
  • Palvelu hoitaa paperityöt, veroilmoitukset sekä maksut yrittäjän puolesta, jolloin aikaa jää omaan osaamiseen sekä tuottavaan työhön.
  • Laskujen lähettäminen on helppoa ja maksutonta.
  • Lähetetyt laskut ja saadut maksut kirjautuvat automaattisesti kirjanpitoon. Kirjanpitoon voi lisätä myös käteismyyntejä.
  • Liiketoimintaan lisätyt menot vähennetään automaattisesti verotuksessa.
  • Palvelu veloittaa myynnin arvonlisäverottomasta summasta 5% (+ alv 24 %) palvelumaksun ja verojen osuuden. Loput maksetaan yrittäjän tilille.
  • Palvelumaksua veloitetaan vuosittain vain 30 000 euron liikevaihtoon asti. Jos liikevaihto ylittää 30 000 euroa, on palvelun käyttö loppuvuoden ilmaista.
  • OP Kevytyrittäjän kautta voi hankkia yrittäjän eläkevakuutuksen (YEL) sekä vapaaehtoiset vakuutukset, kuten tapaturma- ja vastuuvakuutuksen.
  • Chat-asiakaspalvelu tukee yrittäjiä arkisin yrittäjyyteen liittyvissä kysymyksissä.