Kaipaatko joustavuutta työelämään? – Ryhdy kevytyrittäjäksi

Sivutoiminen yrittäjyys tarjoaa mahdollisuuden tehdä unelmista totta, ansaita harrastuksesta lisätienestiä ja rakentaa omannäköinen joustava arki. Marja Heikkinen ja Leevi Tähtinen kertovat, miten kevytyrittäjyys mullisti heidän elämänsä.

Julkaistu: 4.8.2025
Kirjoittanut: Eveliina Lauhio

Moni unelma on käynyt toteen Leevi Tähtisen, 26, elämässä viime vuoden aikana. Vastavalmistunut kauppatieteiden maisteri yhdistää kaksi intohimoaan: urheilun ja markkinoinnin. Yhdistelmä tuo pöytään myös elannon.

”Kaksi vuotta sitten en olisi uskonut, että olen nyt unelmatyössäni”, Leevi sanoo.

Leevi salibandymaalivahtina kädessään kiinni nappaamansa pallo

Leevi on keskimatkoja juokseva salibandymaalivahti Jyväskylästä. Urheilua aktiivisesti nuoruudesta asti harrastaneella miehellä on kunnianhimoinen tavoite: hän haluaa olla ensi kesänä ensimmäinen pääsarjatasolla pelannut salibandymaalivahti Kalevan kisoissa.

”Haluan näyttää, että kahden tavoitteellisen ja hyvin erilaisen lajin yhdistäminen on mahdollista. Myöhemmälläkin iällä aloitetussa lajissa voi pärjätä, kun uskaltaa haastaa omia rajojaan ja muistaa unelmoida.”

Määrätietoinen kulkeminen kohti unelmia avasi myös uuden työmahdollisuuden. Keväästä 2024 lähtien Leevi on työskennellyt sivutoimisena kevytyrittäjänä OP Kevytyrittäjä -palvelun kautta. Leevi tarjoaa yrityksille muun muassa sosiaalisen median yhteistöitä, työhyvinvointipäiviä urheilun parissa ja näkyvyyttä hänen molempien lajiensa urheilutapahtumissa. Yritykset voivat ostaa näkyvyyttä vaikkapa mainospaikalla Leevin kilpailuasuun. Markkinoinnin ammattilainen räätälöi yhteistyön aina asiakkaan tarpeen mukaan.

Tyttöystävä vinkkasi Leeville OP Kevytyrittäjä palvelusta, joka hoitaa kirjanpidon, veroilmoitukset ja työhön liittyvät maksut yrittäjän puolesta. Juuri palvelun helppoudesta Leevi kiinnostui.
”Haluan käyttää aikani työn tekemiseen, enkä kirjanpitoon ja yritystoiminnan muuhun byrokratiaan.”

Klikkaa itsesi vartissa kevytyrittäjäksi

Kevytyrittäjäksi heittäytyminen kannatti. Leevi kehuu OP Kevytyrittäjä -palvelun selkeyttä ja helppokäyttöisyyttä.

”Vartissa minusta oli tullut ihan oikea yrittäjä, eikä se maksanut minulle mitään.”
OP Kevytyrittäjä -palvelun käyttö maksaa vasta sitten, kun asiakas maksaa ensimmäisen laskun. Viiden prosentin palvelumaksu on Leevin mielestä pieni hinta siitä, mitä kaikkea palvelu hänelle mahdollistaa.

”Laskun lähettäminen hoituu napin painalluksella niin tietokoneella kuin mobiilistikin. Voin tehdä verovähennyksiä työhöni liittyvistä kuluista, kuten urheiluvälineistä. OP Kevytyrittäjä -palvelun asiakaspalvelusta saan myös aina nopeasti vastauksen, jos jokin asia mietityttää.”

Sivutoiminen kevytyrittäjyys on avannut teleoperaattorin aluemyyntipäällikkönä työskentelevälle Leeville uudenlaiset tulevaisuuden näkymät.

”Arvostan joustavuutta, jota kevytyrittäjänä työskenteleminen tuo arkeeni. Voin säädellä sivutoimista työmäärääni omien aikataulujeni mukaan. Se, että en ole pelkästään yhden työn varassa, luo myös taloudellista turvaa ja antaa minulle mahdollisuuden toteuttaa itseäni.”

Leevin mielestä OP Kevytyrittäjä -palvelun kautta on mahdollista kokeilla riskittömästi siipiään yrittäjänä. OP Kevytyrittäjä -palvelua voi ryhtyä käyttämään joko omalla Y-tunnuksella tai ilman Y-tunnusta.

Leevi haluaa kannustaa kaikkia sellaisia, joilla on joskus ollut pienikin haave yrittäjyydestä, seuraamaan sydäntään. Jos on mikä tahansa taito tai tuote, jota voi myydä, kevytyrittäjyys voi olla loistava valinta.

”Tiedän kokemuksesta, että liikkeelle voi lähteä nollasta. Ei tarvitse olla konkari, jotta voi onnistua.”

Sivutoimisena kevytyrittäjänä toimiminen on kasvattanut Leevin itseluottamusta. Jokainen uusi solmittu asiakassuhde tuntuu yhtä hyvältä.

”Tässä työssä täytyy uskaltaa unelmoida isosti – ja nauttia samalla matkasta.”

Sensein opissa syntyi unelma

Yläkoulun oppilaanohjaajana Helsingissä työskentelevä Marja Heikkinen, 44, on tuore kevytyrittäjä. Remontissa olevat työtilat valmistuvat syksyksi, jolloin Marja alkaa pitää keramiikkakursseja Helsingin Toukolassa.

Kurssille tervetulleita ovat kaiken tasoiset keramiikkaharrastajat.

Marja asettelee keramiikkastudiolla kuppeja pöydälle päällään farkkukankainen essu.

”Haluan tarjota rentoja kursseja, joilla jokainen voi nauttia luovuudestaan. Arjessamme on tarpeeksi suorittamista.”

Taidetta ja monenlaista käsillä tekemistä lapsesta lähtien harrastanut Marja on valmistunut taiteen maisteriksi ja artesaaniksi. Kesän 2024 hän vietti Japanissa sensein opissa keramiikkatöiden parissa. Siellä virisi idea keramiikkakurssien järjestämisestä päivätyön ohella.

Kun Marja kuuli OP Kevytyrittäjä -palvelusta, palaset alkoivat loksahdella kohdilleen.

”Sivutoiminen kevytyrittäjyys on ollut minulle loistava ratkaisu. Saan keskittyä keramiikkakurssin pitämiseen, ja OP Kevytyrittäjä -palvelu hoitaa kaiken muun kirjanpidosta veroasioihin.”

Harrastuksesta tuli tulonlähde

Sivutoiminen kevytyrittäjyys antaa Marjalle mahdollisuuden toteuttaa monipuolisesti eri osaamisalueitaan.

”Tykkään todella paljon oppilaanohjaajan työstä nuorten kanssa. Sivutoiminen kevytyrittäjyys tarjoaa minulle sopivaa vastapainoa hektiselle koulumaailmalle ja tietokoneella istumiselle.”

Marja on mielissään siitä, että hän pystyy luomaan harrastuksestaan työn.

”Olen vuosia kaivannut arkeeni enemmän käsillä tekemistä. Nyt voin yhdistää kiinnostuksenkohteeni, opetuskokemukseni ja luovuuteni. Parasta on se, että sivutoimisena kevytyrittäjänä voin tehdä keramiikka-alan töitä juuri sen verran, kuin opinto-ohjaajan hommiltani ja muulta elämältäni ennätän.”

Marja suosittelee sivutoimista kevytyrittäjyyttä erityisesti kaikille heille, jotka haluavat jatkaa omassa päivätyössään.

”Kevytyrittäjänä on mahdollista kulkea rohkeasti kohti unelmia ja kokeilla riskittömästi uutta.”

Avaa chat