Matkakulut

Yrittäjyyteen sisältyy ajoittain myös matkustelua. Sinua voidaan esimerkiksi pyytää käymään asiakaskäynnillä tai toisessa kaupungissa on oman alasi messut jossa olet edustamassa. Näistä matkoista voit tehdä matkakuluvähennyksen omalla käyttäjätililläsi.

Matkakulut jaetaan kolmeen eri tyyppiin:

  • Kilometrivähennys
  • Päiväraha
  • Matkaliput

Kaikki matkakulut pienentävät verotettavaa tulostasi vuoden päätteeksi, joten ne toimivat samalla tavalla kuin verovähennykset. Kyseessä on siis rahanarvoinen hyöty yrittäjälle.

Olemme koonneet tähän artikkeliin helpon listan, josta näet mitkä matkakulut ovat vähennyskelpoisia.

Kilometrivähennys

Jos lähdet autolla kotoa töihin muualle kuin varsinaiselle työpaikalle, matkan ajokilometrit saa vähentää kotipihasta alkaen. Vuoden 2023 Kilometrivähennys on 0,53 € / km.

Vähennyksen saa tehdä edestakaiselta matkalta. Kirjaa aina ylös auton kokonaiskilometrilukema matkan alussa ja lopussa. Kilometrivähennys lasketaan siis automaattisesti auton matkamittarilukemien perusteella.

Miten ilmoitan kilometrivähennykset palvelussa?

Voit ilmoittaa oman tai hallinnassasi olevan auton työajokilometrit vuoden vaihteessa viimeistään seuraavan vuoden tammikuun aikana palveluumme Vähennykset -osiossa.

Työajoista on pidettävä ajopäiväkirjaa itsellä. Voit ladata meiltä valmiin excel ajopäiväkirjapohjan, tai voit halutessasi käyttää myös vaihtoehtoista tapaa, kuten kolmannen osapuolen sovellusta tai perinteistä kirjakaupasta saatavaa ajopäiväkirjavihkoa.

Lataa ajopäiväkirja excel

Ajokilometrit vahvistetaan siis vuoden vaihteessa palvelussamme seuraavilla tiedoilla:

  • Kokonaisajokilometrit yhteensä vuoden aikana
  • Työajokilometrit yhteensä vuoden aikana.

Viestimme ilmoitusmahdollisuudesta vielä erikseen vuoden lopussa.

Entä jos vaihdan autoa kesken vuoden tai ajan usealla autolla?

Jos sinulla on vuoden aikana käytössä useampia autoja, niin jokaisesta autosta täytyy pitää ajopäiväkirjaa, jossa on seuraavat tiedot:

  • Jokaisen auton rekisteritunnus
  • Ajopäivämäärät käytössä olleen auton mukaisesti
  • Matkareitit edestakaiselta matkalta
  • Matkamittarilukemat matkan alussa ja lopussa.
  • Kaikkien autojen osalta täytyy ottaa ylös vuoden alun ja lopun kokonaismittarilukemat (1.1. ja 31.12). Jos auto hankintaan keskellä kalenterivuotta, kokonaismittarilukemat otetaan ylös auton hankintahetkeltä.

Jos auto vaihtuu kesken vuoden, otetaan ylös vaihtumishetken mittarilukemat. Vuoden alun mittarilukemat lasketaan yhteen molemmista autoista, ja samoin vuoden lopun, ja nämä kilometrimäärät merkitään palveluumme vuoden päättyessä. Pidä kuitenkin itselläsi lisäksi tallessa erikseen ylläpidetty ajopäiväkirja kummankin auton osalta erikseen.

Jos jomman kumman auton ajoista yli 50 % on työajoa, niin kyseinen auto pitäisi merkitä kirjanpidossa yrityksen omistukseksi, eikä tämä valitettavasti ole OP Kevytyrittäjässä mahdollista. Vaihtoehtona on joko palvelumme irtisanominen tai kilometrien vähentämättä jättäminen.

Mikäli autolla on ajettu yli 50 % työajoja, työajojen osuutta ei saa keinotekoisesti vähentää.

Kilometrivähennys kattaa kaikissa tapauksissa auton ylläpidosta koituvat kulut kokonaisuudessaan, joten polttoaineita, huoltoja tai vakuutusmaksuja ei voi erikseen vähentää palvelussamme. Kilometrivähennys kattaa siis muutakin kuin pelkät polttoaineet.

Kodin ja vakituisen työpaikan välisiä matkoja ei vähennetä yrityksen kirjanpidon kautta, eli älä lisää näitä ajopäiväkirjaasi. Voit ilmoittaa nämä matkat itse henkilökohtaisella veroilmoituksellasi. Lisätietoa vakituisen työpaikan määrityksestä löydät Verohallinnon ohjeesta: Työmatkakustannusten korvaukset verotuksessa - Varsinaisen työpaikan käsite

Useamman ajoneuvotyypin vähennyskelpoisuus

Palvelussamme voit vähentää myös muilla kulkuneuvoilla ajetut matkat vuodesta 2022 alkaen. Ajopäiväkirjaa on pidettävä jokaisen ajoneuvon osalta erikseen ja kilometrivähennyksen summa määräytyy käytetyn ajoneuvoluokan mukaisesti.

Työajot vähennetään jokaisen ajoneuvoluokan enimmäismäärän mukaisesti vahvistamalla ajokilometrit palvelussa vuoden vaihteessa. Viimeinen mahdollinen ilmoittamispäivä on tammikuun viimeinen päivä.

Muiden ajoneuvoluokkien kilometrivähennysten summat vuonna 2023

  • Auto – 0,53 €/km
  • moottorivene, enintään 50 hv – 0,93 €/km
  • moottorivene, yli 50 hv – 1,35 €/km
  • moottorikelkka – 1,29 €/km
  • mönkijä – 1,21 €/km
  • moottoripyörä – 0,41 €/km
  • mopo – 0,22 €/km
  • muu kulkuneuvo – 0,13 €/km

Päiväraha

Ulkopaikkakunnalle tai ulkomaille suuntautuvasta tilapäisestä matkasta voit lisätä päivärahavähennyksen. Toiminimiyrittäjänä et voi maksaa itsellesi päivärahoja, vaan kirjanpitoon lisätty päiväraha vähentää verotettavaa tulostasi.

Päivärahan vaatimukset

  • Matkan tulee olla vähintään 15 km päähän kotoasi tai työpisteeltäsi
  • Matka on tilapäinen ja sijaitsee tavanomaisen toiminta-alueesi ulkopuolella
  • Matkan kesto on yli 6 tuntia, joka lasketaan kotoasi tai työpisteeltäsi lähdettyäsi siihen hetkeen kun palaat takaisin.

Tavanomaisen ja tilapäisen toimipaikan tulkinta

Tavanomainen toiminta-alue on alue, jolla normaalisti harjoitat elinkeinotoimintaa tai jossa sinulla on pysyvä toimipaikka. Pysyvä toimipaikka on paikka, jossa työskentelet pitkäaikaisesti, säännöllisesti ja jatkuvasti.

Tilapäisellä toimipaikalla puolestaan tarkoitetaan paikkaa, jossa työskennellään satunnaisesti. Asiakkaiden luokse tehdyt matkat ovat yleensä tilapäisiä työmatkoja.

Jos työskentely asiakkaan luona kuitenkin on säännöllistä kerrallaan pitempiaikaista (ei pelkkä lyhyt käynti), ja sen on tarkoitus kestää useamman vuoden ajan, voidaan yksittäisen asiakkaankin toimipaikkaa pitää elinkeinonharjoittajan pysyvänä toimipaikkana ja näin ollen tavanmukaisena toiminta-alueena.

Kuinka lisäät päivärahan kirjanpitoosi

Lisää UusiPäiväraha -navigaation kautta löytyvään laskuriin matkan alku- ja loppuhetki, matkan kohde ja kuvaus. Laskuri laskee sinulle automaattisesti päivärahan määrän, joka kirjataan sinulle verovähennykseksi.
Päivärahat lisätään palveluun pitkin vuotta niiden toteutuessa. Päivärahat on lisättävä palveluun viimeistään seuraavan vuoden tammikuun loppuun kuluvalta vuodelta.

Kotimaan päiväraha 2023:

Osapäiväraha: Matkan kesto yli 6 tuntia 22 euroa/päivä
Kokopäiväraha: Matkan kesto yli 10 tuntia 48 euroa/päivä
Voit lisätä myös ulkomaille suunnatuista yritystoiminnan matkoista päivärahamerkinnän ja valita jokaisen maan oman päivärahan klikkaamalla “kohdemaa” -valikkoa.

Matkaliput

Julkisen kulkuneuvon käyttö siirtyessä asiakkaalle on myös vähennyskelpoista. Matkalipun voi vähentää samalla tavalla kuin muutkin matkakulut. Lipun tiedot syötetään muista matkakuluista poiketen Uusi meno toiminnolla.

Vähennyskelpoisia matkalippuja ovat kertaliput tai muut kertaluonteiset meno- tai menopaluuliput, jotka liittyvät suoraan yritystoimintaasi.

Kausiliput ovat vähennyskelpoisia vain yritystoiminnan osalta – kausiliput vaativat aina lisäselvityksen menon selitteelle

Kuukausiliput, arvon lataukset tai muut vastaavat matkaliput ovat vähennyskelpoisia tietyillä ehdoilla. Kausilippu vaatii aina jonkin seuraavista selvityksistä menon selitteelle:

  • Kausilippu on laskutettu asiakkaalta kokonaan ja menon selitteellä on tieto laskun numerosta
  • Yrittäjällä on vapaamuotoinen matkapäiväkirja kaikista kausilipulla kuljetuista matkoista (yritysmatkat, kodin ja työpaikan väliset sekä henkilökohtaiset). Kausilippu voidaan vähentää vain tilapäisten yritysmatkojen osalta
  • Yrittäjällä on vapaamuotoinen matkapäiväkirja kausilipulla kuljetuista yritystoimintaan liittyvistä matkapäivistä. Kausilippu on vähennyskelpoinen vain tilapäisten yritysmatkojen osalta.

Matkapäiväkirjaa ei toimiteta OP Kevytyrittäjä -palveluun, menon selitteelle riittää tieto sen olemassaolosta. Pidä matkapäiväkirjaa tallessa kuuden vuoden ajan.

Kausilippujen vähennyksen osuus lasketaan yritystoiminnan osalta

Esimerkiksi 30 € hintainen kausilippu, jolla on kuljettu 10 tilapäistä yritystoiminnan matkaa, 10 kodin ja työpaikan välistä matkaa ja 10 muuta henkilökohtaista matkaa, on vähennyskelpoinen vain 33 % osalta, eli 10 €.

Laskettaessa matkapäivien perusteella, kausilipun hinta jaetaan voimassaolopäivien lukumäärällä ja vähennetään vain tilapäisen yritystoiminnan matkapäivien osalta. Esim. 30 vrk kausilippu arvoltaan 50 €, jolla on matkustettu 10 tilapäistä matkapäivää, vähennetään vain (50/30) * 10 = 16,67 €.

Ohjeet menon kirjaamiseen löydät artikkelistamme: Miten lisään menon omaan kirjanpitoon?.

Lue lisää